Kirkkaampaa ihoa metsästämässä

Moikka moi!

Tällä postauksella vastaan heti lukijan kysymykseen, jossa kysyttiin, miten saada iho hehkumaan talven jälkeen?

Parasta mielestäni mitä iholle voi tehdä: Suosittelen varaamaan aika kosmetologille, jolloin saat asiantuntijan vinkit ja huolella suunnitellun hoitokokonaisuuden itsellesi. Kuorinta on ehdoton lisä keväälle, jotta kuollut ihosolukko saadaan poistettua ihonpinnalta. Näin ollen ihonsävy kirkastuu, iho tuntuu ja näyttää elinvoimaiselta, voiteiden imeytyvyys paranee ja myös meikki "istuu" iholle huomattavasti paremmin.
Se, että millä tuotteilla ja kuinka usein iho on hyvä esim. kuoria on vaikeaa täältä käsin suositella. Jokainen iho on erilainen ja tarvitsee siis omanlaiset hoitotuotteet.

Talvi ei ole vielä ohi, mutta maaliskuussa aurinko alkaa jo näyttäytyä useammin, joten kokemuksesta tiedän, että maaliskuu on kohtalaisen kiireistä aikaa monissa kauneushoitoloissa. 
Sain kutsun Turun keskustassa sijaitsevaan Hius & Kauneus RoccaBellaan, jossa minun kasvoni hoiti Kosmetologi Henna Viherkoski.

Tämä oli ensimmäinen käyntini kosmetologilla sitten raskaus -ja vauva-ajan. Suositus kasvohoidoissa on neljä kertaa vuodessa, tähän tottakai itsekkin pyrin. Moni varmasti muistaa kun kerroin, että tämä toinen raskaus oli kasvoilleni hormonaalisesti suhteellisen iso muutos, iho rasvottui paljon ja kasvoihin tuli paljon epäpuhtauksia. 
Pikkuhiljaa ihoni toipuu tästä hormoonipläjäyksestä, joten kokemuksesta voin sanoa: olkaa maltillisia, kyllä se helposti aikaa vie. Taaperoni on nyt 9kk ja nyt iho näyttää elpyneen raskausdesta.
Voi meitä naisia ja hormoonimuutoksia! Ne kun ei ole mitää puppua, vaan fysiologista faktaa :)
Mutta älkää nyt naiset pelästykö: kyllä moni onnekas voi välttyä voimakkailta hormoonipläjäyksiltä.

Mutta siihen kasvohoitoon:

Turun keskustassa sijaitseva RoccaBella on Rock/fiftari -tyyppinen kompinaatio, josta kahdessa tasosta löytyy yläkerran (katutaso) parturi-kampaamo ja alakerran kauneushoitola. 
Henna toimii kyseisessä kauneushoitolassa yrittäjä.
Ensivaikutelma hoitolasta on siisti, rokahtava, nuorekas ja rento.
On erittäin tärkeää, että tunnet hoitolaan tullessasi, että olet hyvissä käsissä. Jos rentoutumista ei tapahdu, hoitokokonaisuus ei toteudu, koska tarkoitus on saada asiakas täysin rentoutumaan oli hoito mikä tahansa. 




Hoitolassa on käytössä ammattilaisille suunnattu Kotimainen EkoPharma -ihonhoitosarja. Itselleni kyseinen sarja ei ollut täysin uusi tuttavuus, olen Suomen Kosmetologimessuilla tutustunut sarjaan entuudestaan ja kokeillutkin muutamaa tuotetta tästä sarjasta.
Kyseessä on luonnonkosmetiikkasarja, joka valmistetaan Suomessa.
Sarja ei testaa tuotteitaan eläimillä.

Toiveenani oli saada puhdistava kuorinta ja hyvä ihoanalyysi.  
Halusin tietää mitä mieltä joku toinen ammattilainen on ihoni tämän hetkisestä kunnosta ja minkälaisia tuotteita minulle suositellaan. 


Kasvohoito aloitettiin ihoanalyysillä ja seuraavaksi Henna kertoi, minkälaisen hoitokokonaisuuden hän on suunnitellut analyysin mukaan. Tästä itse tykkään, koska asiakkaana tiedän tämän jälkeen, minkälaiseen lopputulokseen yhteisymmärryksessä pyrimme :)

Alkupuhdistuksessa käytettiin Vadelma -linjan puhdistusvaahtoa. Hellävarainen, mutta tehokaasti meikit puhdistava vaahto jätti iholle mielyttävän, ei kiristävän, puhtaan tunteen. Puhdistus viimeisteltiin Karpalo -linjan kasvovedellä, joka oli selvästi antiseptinen ja tuoksultaan kaikista voimakkain, mitä hoidossa käytettiin. IHANA freesi tunne kasvoilla :)

Ja mun lempikohta...makasin lämpimät pyyhkeet kasvoilla, kun ihoa lämmitettiin hellävaraisesti kuorintaa varten...


Kasvoille levitettiin Tyrni -linjan Duo-kuorinta, joka hieman nipisteli t-alueella, mutta ei häiritsevästi. Lopuksi kuorinta kitkattiin hellävaraisesti ja poistettiin lämpimillä pyyhkeillä. 

Kuorinnan jälkeen jatkuu rentoutus hieronnalla. Kasvohieronta. Taivaallista. Tässä kohtaa olin jo melkein unessa, mutta koitin keskittyä valitettavasti yhteen asiaan, mitä moni aina miettii kun hoitola on keskustassa: äänet? häiritseekö? kuuluuko? 
Olin hoidossa lauantaina klo 13 alkaen, suhteellisen vilkkaaseen aikaan siis ja hoitola on Turun ydinkeskustassa. 
Ei melua. Ihanaa. Voitte siis rauhassa rentoutua :)


Lopuksi hoitava naamio. Henna valitsi kasvoilleni t-alueelle puhdistavan- ja poskille kosteuttavan ja rauhoittavan hoitonaamion. Siinä makailin miellyttävästi ja kuuntelin rentouttavaa musiikkia. 
Omaa aikaa ja kasvohoito, täydellistä.

Moni asiakas kysyy ennen hoitoa ihonhoitosarjan tuoksusta. Jos siis olet tuoksuherkkä, niin ei hätää:
tähän sarjaan ei ole lisätty mitään keinotekoisia tuoksuja, ainoastaan luonnonmarjoista tuleva tuoksu oli läsnä hoidossa. Ja täytynee sanoa, että hyvin, hyvin miedot tuoksut on kyseessä. Tuoksu ei viivy iholla pitkään, joten voin suositella tätä hoitoa myös hajusteherkille.

Hoidon päätyttyä kasvoille laitettiin väritön hoitovoide ja sain kotihoitosuositukset.
Kattava ja rentouttava hoito, sain mitä halusin, puhtaan ihon, ihoanalyysin sekä kotihoitotuotteet.


Tässä aloituspakkaus, (hinta 39€,  joka kattaa kaiken jotta pääset kunnolla kokeilemaan tuotteita. 
Tämä aloituspakkaus on näin ammattilaisen silmissä täydellinen! Yksi asia monia varmasti silti mietityttää: luonnonkosmetiikka pyrkii kokoajan pienentämään hiilijalanjälkeä, joten tässä aloituspakkauksessa on suhteellisen paljon muovijätettä. Muistan, että eräs ystäväni on tästä kerran huomauttanut, kun osti kyseisen pakkauksen ja tuotteet on pakattu pieniin purkkeihin.
 Noh, makuasia. Itse tykkään tästä kokonaisuudesta.

Varaa aika ja rentoudu, ota kevät vastaan ja aloita hoitamaan ihoasi uusilla tuotteilla :)


Yläpuolella Hennan yhteystiedot.

Kun varaat ajan Hennalta, muista mainita, että olet blogini lukija ja saat
 EkoPharma Kasvohoidon hintaan 49€!
(norm. 68€)
Tarjous on voimassa maaliskuun 2016 loppuun lukijoilleni.

Ihanaa maaliskuuta kaikille!

Eija <3

*Kasvohoito saatu blogin kautta*






.

Kommentit

  1. Saako tuota sarjaa tilattua muualta? Kun Turkuun vähän liika matkaa :)

    VastaaPoista
  2. Valkeakoskella sarjan jälleenmyyjä on Valkeakosken Ammattiopisto :)

    VastaaPoista
  3. Nämä aloituspakkauksen putelithan ovat kaikki uudelleentäytettäviä eli tyhjentyessä ei roskiin vaan uudelleen käyttöön matkalle tai salikassiin :) Eipä tarvii huolehtia muovijätteestä!

    VastaaPoista
  4. Juurikin näin Anonyymi!
    Itse säästän aina tuollaiset pakkaukset (niistä on jopa itselläni pulaa). Superit matkalla, säästää tilaa mukavasti :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit